Kulttuurisivuja Karjalasta

Kirjallisuus 

Sisällysluettelo
Kansat
Musiikki
Kansantiede
Kieli
Kirjallisuus

E-Mail: rozhina@petrsu.ru

 

Mies monella uralla
Armas Hiiren - Oleg Mishinin merkkipäivälle

Runoilija, tutkija, kääntäjä Armas Mishin (kirjailijanimeltään Armas Hiiri) juhlii merkkipäiväänsä. Inkerin Mujalla vietetty lapsuus oli onnellinen, mutta lyhyt. Sotavuonna 1941 perhe joutui evakkomatkalle Siperiaan, jossa poika opiskeli venäjänkielisessä koulussa ja äidinkieli unohtui melkein kokonaan. Tosin: "Oka-joen rannalla/ suomalais-ugrilaisten/ muinaisilla elinpaikoilla/ kevätpajupensaikossa/ kuhankeittäjän/ viehättävä laulu/ soi minulle taas/ kuin sydäntäni hivelevä suomen kieli", ? kirjoittaa hän myöhemmin. Tähän elämän-kauteen liittyvät katkerat muistot inkeriläisten häädöstä: "asuminen isoissa kaupungiessa oli meiltä kielletty/ Kotiinpalu oli kielletty myös./ Kielletty oli kaikki…/ Kielikin oli kielletty…? Katkera muisto/ herättää katkeran tunteen" (kok. Sillä aikaa kun siivet kasvavat).

Muutettuaan v. 1949 Karjalaan, Mishin kävi Puudosin opettajaopiston ja Petroskoin pedagogisen instituutin, valmistui venäjän kielen ja kirjallisuuden opettajaksi. Hän aloitti kirjailijauransa juuri venäjänkielisenä runoilijana koko-elmalla V dorogu (Matkalle, 1961). Sitä seurasivat lukuiset muut. Jo varhaisista runoista heijastui elämä kaikkine tunnusmerkkeineen, niissä oli lapsuuden muistoja, arkipäivän romantiikkaa ja ihmistyön ylistämistä, filosofista pohdintaa elämän ehtymättömyydestä ja maailman kaikkeudesta. Runollinen minä oli aina etsinnässä ja liikkeessä ("Olen tullut maailmaan/ lyhyeksi aikaa/ ja olen aina/ matkoilla").

Oleg Mishin menestyksellä kokeilee eri lajeja, kirjoittaa balladeja, pienois-runoja ja miniatyyrejä, riimittyjä ja vapaamittaisia. Ihmeellisellä tavalla pieniin miniatyyreihin tiivistyy syvällinen ytimekkäästi ilmaistu ajatus, joka panee lukijaa miettimään ja näkemään asiat uudelta kannalta. Useat runot ovat monitasoisia, niissä tutut ainekset on suhtaudettu aivan uudella tavalla.

Runoilija jatkaa hedelmällisesti luovaa työtään venäjäksi. Hänen merkkipäivänsä kynnyksellä ilmestyi muhkea Skvoz livni i meteli (Rankkasateiden ja tuiskujen lävitse) - runokirja, jonka julkistamistilaisuus kokosi Kansallisen kirjaston suojiin vaikuttavan yleisön. Mukana oli tutkijoita, runoilijakollegoja, toimittajia ja hyvin paljon lukijayleisöä. Eräässä runossa lausuttu toivo - "Lähetän maailmalle kirjekyyhkysiä - runoja…" ehkä "Muutamia sentään onnistaa löytää tiensä sydämiin", on toteutunut.

Äidinkieli iti kuitenkin mielessä ja koko elämänsä ajan A.Hiiri on pyrkinyt palauttamaan sen taitoa ja syventymään suomalaiseen kulttuuriin.

Kiehtoo kielen taikuus, ikuisuus,
Läpi vuosien se antaa kättä.
Kumpuileva kotikaukaisuus
Haastaa minut matkaan viipymättä.

(Suomen kieli)

Ensimmäinen suomenkielinen Armas Hiiren kokoelma - Ikkunani katsoo maailmaan - näki päivänvalon 1976. Tänään niitä on jo useampia, tuoreimmista mainittakoon Inkeriläisen laulu (1995) ja Sillä aikaa kun siivet kasvavat (2000). Myös suomenkielisissä runoissa hän on herkkä lyyrikko, joka tuo miniatyyreissään tarkkoja välähdyksiä ajasta, nykyihmisen mielentiloista ja tunteista, kuvaa luonnon liikuntaa ja elämää, luo runoissaan ja runoelmissaan väkevää kansalaisasenteista elämän, ajan ja historian tilitystä, etsien vastausta päivänpolttaviin kysymyksiin. Runoilija vetoaa ihmistunteihin ja järkeen käyttäen korutonta kieltä ja tavallisia sanoja. Vaikka kuinka riehuvat maan päällä sota, viha, julmuus, sittenkin voittaa hyvä (Valo voittaa - runo). Tai: "Ihmiset tappavat ihmisiä /Väsymättä/ Mikä pysäyttäisi/ Maailman lopun?/ Sen voisi tehdä/ Vain/ Ihmisten yhteisymmärrys".

Useat runot pohtivat sosiaalisia järkytyksiä, olemisen tarkoitusta, ikuisia arvoja ja elämän suhteellisuutta: "Ihminen syntyy tähän maailmaan/ ja kuolee/ vain todetakseen/ että alku ja loppu on kaikella,/ jolla on muoto". Tai toisessa runossa A.Hiiri puhuu: "Historia ei ole ollut milloinkaan/ puhtaaksi kirjoitta-mista./ Tulevaisuuden sivut/ ovat puhtaita aina/ ja kaikille." Armas Hiiren runot ovat inhimillisiä ja vilpittömiä. Lyyrinen minä kokee onnea ja tuskaa, iloa ja menetyksiä. Usein luonto järjestää runoilijan mieltä uudella tavalla. Luonnossa kaikki puhuu omaa kieltä, eikä ole teeskentelyä:

Mikä kauneus.
Mikä näkymä.
Kattokruununa - pihlajapuu.
Tilhet visertää. Riemu väkevä
Minun runooni punoutuu.

Elän ihmeitä aina etsien.
Hiihdän helmikuun latua.
Ikikauneus pohjoismetsien.
Älä maastamme katoa

(Tilhiä)

Luonnon ja ihmisen erottomattomuus lienee periytynyt kansojemme vanhasta kulttuurista ja luonnonläheisyydestä, samoin kuin lintujen paljous lyriikassa. Siinä on kuhankeittäjiä, tilhiä, kiuruja, variksenpoikia, haukkoja, metsoja ym. Lyyrinen minä ja luonnon jokainen pieni olio elävät yhteistä elämää: "olen paju jokirannassa", "oksa vavahti kuin kivusta, lehti putosi maahan", "kaksi kiveä hiljaa keskustelee","juhannusta juhlii koivupuu" jne. Kotiseudun luonnon tärkeimpiä symboleja ovat kaikille inkeriläisille läheiset pääskyset ja pihlaja, mutta myös vaatimattomat ja lapsuudesta tutut maitohorsma, orjan-tappura, "tuomipuu kukkiva kaino", angervo, apila, valkeat lumpeet… Runoissa on luonnon ihailua ja ylistystä: "Ylistystä syksylle,/ Kiitoksia sille,/ Puolukalle kypsälle,/ Puille keltaisille…" (Ylistystä syksylle). On myös huolestuneisuutta sen kohtalosta.

Viime vuosina keskeiseksi aiheeksi on kehittynyt Inkeri. Se alkoi orastaa Kotikyläni pääskysissä, jossa oli lapsuuden muistoja ja menetetyn kotimaan kaipuuta. "Kotimaa vetää, ja siinä on voima sen ikuinen". "Niin kauan kuin elän,/ Kotikyläni pääskyset/ Palaavat pesiinsä./ Minun ikuiset muistoni."

Inkeriläisen laulussa Armas Hiiri purkaa tuskansa kansansa kohtalosta. Kokoelmassa on paljon "epäonnen katkeria" runoja pienen hajotetun kansan kärsimistä vääryyksistä. Runoilija on elänyt tuskansa sisimissään, "kestänyt valittamatta" ja ketään syyttämättä. Jatkossa Inkeri-aiheeseen liittyivät runot äidistä, kielestä, runoilijalle armaista paikoista (Hyvilä, Pieni Autio, Naasia-joki, esim.) ja niiden entisistä asukkaista - maanviljelijoista, runoilijoista, sepistä. Lyrikkaan tulee Inkerin historian ja kulttuurin merkkihahmoja. Toisin sanoen Inkeri-kuva konkreti-soituu, siinä ovat mukana paikat nimineen ja ihmisineen, ne jäävät tietoon seuraaville polville. Mainittakoon että oman kielensä oppiminen, sukukansojen kulttuuriin ja perinteeseen syventyminen ja ihastuminen on lyönyt leimansa myös venäjän-kieliseen runouteen laajentaen sen aiheasteikkoa.

Kielen uudelleen oppimista tukivat tieteelliset harrastukset, hän valmisti väitöskirjan kiilalaisista runoilijoista ja toimi useita vuosia Karjalan tutkimus-keskuksen Kielen, kirjallisuuden ja historian instituutissa.

Virikkeitä karjalais-suomalaisen kulttuurin perehtymiseen antoivat matkat Karjalan eri piireihin, joiden aikana heräsi "vähitellen kiinnostus karjalaisten ja suomalaisten kansanrunouteen"."Kansanrunouden viisauden tajusin todenteolla, kun tutustuin Larin Parasken luomuksiin", kertoo Armas Hiiri muistelmissaan (Carelia.2004. N 6). Näin tutkimus- ja harrastuspiiriin tulee folklore, alkaa ilmestyä tutkimuksia Kalevalasta ja Lönnrotista (Puteshestvije v Kalevalu l. Matka Kalevalaan), Larin Parasken tekstikokoelmia (Ruokopilli), alkuperäisen kalevalaisen runouden venäjännöskoleilua sekä koululaisille tarkoitettuja kokoelmia ja lyhennelmiä.

Kalevalainen runous on valloittanut Armas Hiiren täysin ja luullakseni hän tulee "sitä sairastamaan" loppuikänsä. Hänen kielitaitonsa ja kansallisen kulttuurin tuntemus huipentuu yhteistyössä E.Kiurun kanssa suorittamassaan valtavassa työssä Uuden Kalevalan venäjäntämiseksi. He tekivät tunnetuiksi venäläisille myös ns. Koulu- ja Alku-Kalevalat. Vuoden 1849 Kalevalan käännöksestä on otettu jo useita painoksia ja se on tavoittanut lukijansa. Kalevalan muut mainitut versiot ilmestyivät pieninä painoksina ja ovat miltei tuntemattomia laajoille piireille. Nyt työn alla on Vanha Kalevala ja sen venäjännöksen valmistuttua lukija saa täydellisen kuvan E. Lönnrotin teoksen luomisvaiheista ja käsityksen hänen työtavastaan alkuperäisaineiston parissa. Omia havaintojaan näistä kysymyksistä kääntäjät esittivät mielenkiintoisessa tutkimuksessaan Kalevalan folklorisista lähteistä (Folklornyje istoki Kalevaly, 2001).

Armas Hiiri tunnetaan Karjalan suomalaisten Inkeriliiton aktiivisena henkilönä ja Karjalan kirjailijaliiton hallinnon monivuotisena puheenjohtajana. Näissä ominaisuuksissa hän tekee parhaansa kansallisen kirjallisuuden ja kulttuurin säilyttämiseksi, kehittämiseksi ja levittämiseksi Tasavallassamme ja sen rajojen ulkopuolella. Hän on vilpittömästi kiinnostunut uuden kirjoittajapolven kasvattamisesta, on avoin ja valmis neuvomaan alkavia. Olemme kiitollisia hänelle yhteistyöstä yliopistomme opiskelijoiden kanssa. Armas Hiiri on osallistunut moniin yhteistyössä valmistettuihin opintotilaisuuksiin, kääntäjä-seminaareihin, seuraa mielenkiinnolla opiskelijoittemme saavutuksia kynäilyn alalla. Välitämme hänelle mitä lämpimimmät onnittelut ja toivomme menestystä hänen monipuolisessa ja hedelmällisessä työssä.

Tamara Starshova